keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Olohuone.











En ole tainnut vielä kertaakaan täällä blogin puolella esitellä meidän kodin alakertaa, missä sijaitsee siis kotimme olohuone, ruokailutila ja keittiö samassa yhteydessä. Koska olen ajatellut jo jonkin aikaa tehdä pieniä pintamuutoksia alakertamme tapettiseinälle, ajattelin nyt jakaa tännekin vielä nykytilanteesta otettuja kuvia. Kuvat ovat siis noin kolmen viikon takaisia, poikamme kastejuhlien jälkeistä aikaa, jolloin kotimme oli vielä kohtuullisen järjestyksessä ja siistissä kunnossa.

Olohuoneen suhteen emme ole talossa asumisen aikana tehneet vielä sen suurempia remontteja, vaan ainoastaan pyrkineet kalustamaan omilla huonekaluilla ja hankkineet ajan saatossa erinäisiä sisustusesineitä ympäristöön. Maalaukset ja tapetoinnin on toteuttanut asunnon vanha omistaja ennen myymistä. Huone on värimaailmaltaan tällä hetkellä hyvinkin musta-valkoinen, mutta mikä sitäkin enemmän itseäni huoneessa häiritsee on tämä harmaapohjainen kukkatapetti korosteseinällä. Tyyliltään tapetti on minun makuuni hitusen liian romanttinen, kun olen pyrkinyt olohuonettamme suuntaamaan enemmän skandinaavisen pelkistettyyn tyyliin. Olen ajatellut tapetin vaihtamista tai poistamista kokonaan jo jonkin aikaa. Lisäksi toivoisin joku päivä saavani olohuoneeseemme vaalean sohvan nykyisen mustanpuhuvan muhkun tilalle. Sohva on aika hallitseva noin suurena, eikä meinaa asettua mitenkään päin näin kapeassa tilassa. Arvosanana ihan OK tämä nykyinenkin huonetyyli on, pinnat ovat kohtuullisen siistit ja kalusteet kyllä hyvässä kunnossa, mutta aina se muutoshalu leviää kaikkiin pienempiinkin yksityiskohtiin mitkä ei omaa silmää niinkään miellytä. Ja täytyyhän niitä projekteja aina olla muutama mietittynä jo valmiiksi, ettei hommat pääse loppumaan kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti